tiistai 8. toukokuuta 2018

JaskanKaljat goes pienpanimo

Vuonna 2015 kävin valmistamassa Pyynikin Käsityöläispanimolla ensimmäisen JaskanKalja -nimisen oluen. Nyt tämä homma jatkuu ja edetään hieman eri tavalla. Rupean tekemään eri panimoiden kanssa oluita ja samalla taltioin panimoiden meininkiä myös tänne blogiini ja sosiaalisen median kanaviini. Tämä on yksi osa sitä, että kuinka blogini kautta haluan tuoda suomalaisia pienpanimoita yhä enemmän ihmisten tietoisuuteen. Samalla myös tarjolle tulee jokaisella kerralla yhteistuumin suunniteltuja oluita, joissa myös tietenkin olen panopäivänä oluenvalmistajien kaverina sitä valmistamassa.

Luvassa on blogikirjoituksia, videoita ja kaikkea muuta mukavaa. Lisätietoja luvassa lähiaikoina.

Ensimmäisen pienpanimona on mukaan lähti RPS Brewing eli jossain vaiheessa lähden Kuopioon ja sieltä valmistuu ensimmäinen olut.

Hei pienpanimot! Ottakaa yhteyttä jos haluatte tehdä yhdessä oluen, niin tulen kylään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti